Rohkea ja näkemyksellinen varainhoitaja

Asiakaslähtöisyys on meille keskeinen arvo. Siksi toiminnassamme korostuvat pitkäjänteinen ajattelutapa sekä pyrkimys ylittää asiakkaidemme odotukset. Meidät erottaa poikkeuksellisen vahva sitoutuneisuus ja syvä asiantuntemus. Varainhoidon avainhenkilömme ovat yhtiön osakkeenomistajia ja heillä on vuosikymmenten kokemus sijoitusmarkkinoilta. Asiakkaidemme varallisuus on osaavissa käsissä kaikissa olosuhteissa.

Varmaotteista varainhoitoa

Juuremme ovat vahvasti varainhoidossa, ja olemme yksi Suomen vanhimmista itsenäisistä sijoitusalan toimijoista. Olemme vuosien varrella ehtineet nähdä monia talouden nousu- ja laskusuhdanteita ja oppineet toimimaan määrätietoisesti myös epävarmoina aikoina.

Henkilökohtaisuus ja palvelun korkea taso ovat meille ensiarvoisen tärkeitä. Sitoudumme huolehtimaan asiakkaidemme varallisuudesta asiantuntevasti, pitkäjänteisesti ja asiakkaan etu edellä.

Yksilöllinen varainhoito

Tarjoamme asiakkaillemme kokonaisvaltaista varainhoitoa, jossa palvelu räätälöidään aina asiakkaan yksilöllisten tavoitteiden ja lähtökohtien pohjalta. Täyden valtakirjan varainhoitopalvelumme on suunnattu yli 200 000 euron sijoitussummille. Varainhoitomalleistamme löytyy ratkaisut niin yksityisasiakkaille, yrityksille kuin instituutioillekin. 

Asiakkaan toiveiden mukaan räätälöimme myös osake- ja korkovarainhoitosalkkuja, jotka palvelevat asiakkaita heidän yksilöllisissä tarpeissaan.

Konsultatiivinen varainhoito

Mikäli haluat itse vastata sijoituspäätöksistä, autamme mielellämme sijoitusstrategian suunnittelussa ja pitkän aikavälin tavoitteiden asettamisessa. Saat meiltä laadukasta neuvontaa kaikissa sijoitusasioissa sekä asiantuntevaa henkilökohtaista palvelua. Seuraamme aktiivisesti markkinoita ja etsimme ratkaisut, jotka tukevat taloudellista menestystäsi.

Arvopaperinvälitys

Arvopaperinvälityspalvelumme on suunnattu instituutioille ja suuremmille yksityissijoittajille, jotka käyvät kauppaa aktiivisesti. Tiimillämme on laaja kokemus sekä osake- että korkomarkkinoilta. Kauttamme voi käydä kauppaa Suomen lisäksi kaikilla merkittävillä markkinoilla. Välityspalvelumme kattavat listattujen osakkeiden ja joukkolainojen lisäksi pörssinoteeratut rahastot.

Esittelemme mielellämme varainhoidon eri palveluvaihtoehtoja.

Kysy lisää asiantuntijoiltamme:
puh. 09 2538 0320 tai e-mail sijoita@unitedbankers.fi

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme